Korkeimman oikeuden päätöstä odotellessa (tästä keissistä) pari pohdintaa aiheesta.

Jos tekisi gallupin siitä mitä mieltä kansalaiset ovat, tulisiko P. Räsänen todeta syylliseksi siitä mistä häntä on syytetty niin arvaukseni olisi se, että 15% suomalaisista olisi ehkä sitä mieltä, että kyllä hänen pitäisi saada sakkoja sanomisistaan (ehkä 0.01% olisi sitä mieltä että ansaitsisi myös vankituomion. Sehän on max 2 vuotta siitä pykälästä, jonka perusteella häntä syytetään). 40% suomalaisista olisi kukaties sitä mieltä, että se olisi varsin ongelmallista sananvapauden kannalta. Ja loput 40% levittelisivät varmaankin käsiään ja jättäisivät kannan ottamisen väliin koko asiaan. Tämä on minun arvaukseni sarjassa kuvitteellisia arvausgallupeja.

Toivoisin, että arvaukseni olisi väärä. Toivoisin, että 90% suomalaisista toteaisi että tämä on ”no-brainer” eli aivotonkin ymmärtää, että koko syyteprosessi ja käräjöinti aiheesta on perusteeton, posketon, älytön ja käsittämätön projekti, jossa lyödään kirveellä omaan nilkkaan jos ajattelemme, että sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat perustavaa laatua olevia perusoikeuksia. Niin perustavaa laatua olevia perusoikeuksia, että niiden kaventamiseen tulisi olla todella hyvät syyt. Ja tässä keississä sellaisia aineksia ei todellakaan ole.

Mutta tämä lienee jossain määrin vain toive. Päättelen tämän siitä, että suomen kansan mielipiteen muokkausmedia numero 1 (eli hesari), kehtaa olla varsin penseä sananvapauden puolustuksen suhteen, mitä tulee vaikkapa Räsäsen sananvapauteen. Ei jaksa edes katsoa mitä Hesari kirjoitteli siitä, että Räsänen kävi amerikassa asti raportoimassa tästä käräjöintisaagasta. Riittää se mitä kaksi ateistiksi itsensä identifioivaa sanovat aiheesta: https://youtu.be/KQxGmXh-hGE?t=33. Kehuja ei saa hesari näissä puheenvuoroissa tässä suhteessa.

Mutta itse asiaan. Mistä tässä keississä on oikein kyse? Keissi on esimerkki siitä, miten suomalaisessa yhteiskunnassa määritellään sananvapauden reunaehtoja ja myös uskonnon vapauden ehtoja. (ja potentiaalisesti myös ennakkotapauksena euroopassa ja sitä kautta myös näköjään ollaan amerikassakin jossain määrin kiinnostuneita tästä anekdootista).

Väitän, että tämä keissi menee sanan- ja uskonnonvapauden problematiikan ytimeen. Ja tämä väite tarkoittaa sitä, että jos oikeus antaisi langettavan tuomion niin käytännöllisesti katsoen siinä mitä sananvapaus ja uskonnonvapaus tarkoittaa, mitä sen pitäisi tarkoittaa ja mitä se myös tähän asti vähintäänkin de-fakto on tarkoittanut tapahtuisi hyvin merkittävä muutos. Sen verran merkittävä, että näkisin aiheelliseksi käyttää sellaisia sanoja kuin orwellilainen ja ”inkvisitio” sen tyyppistä muutosta kuvamaan.

Mutta päätti korkein oikeus mitä tahansa niin yhdessä asiassa se ei tarkoittaisi käytännössä sisällöllisesti mitään. Ja se on se itse kysymys jota esimerkiksi Räsäsen kirjoittelut, joista hän joutui käräjille, käsittelee ja sivuaa. Se kysymys liittyy ihmiskuvaan, ihmisen seksuaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviin moraalikäsityksiin (ja siihen miten ne kytkeytyy uskomushahmotuksiin, oli ne sitten ”uskonnollisia” tai ei). Kysymys on aika laaja. Se on monitahoinen kun onhan siinä sellaiset sanat kuin seksi, uskonto, moraali, synti, jne. jne. Se sisältää tabuja. Se sisältää tabujen ”miinakenttiä”. Se sisältää kysymyksiä joita ei ehkä edes ”saa” kysyä. Ja silti meillä kaikilla on jokin mielle siitä, jokin vähintäänkin suurpiirteinen hahmotus siitä miten me tämän ihmiskuvan yhden aspektin näemme.

Näitä kysymyksiä voidaan taklata toki monelta näkökulmalta. Riippuu paljon siitä miten kysymys muotoillaan.

Yksinkertaisimmillaan jossain määrin töksähtäen yksi kysymys varmaankin voidaan muotoilla kysymällä: onko homoseksuaalisuus perversio vai ei? Onko se normaalia vai epänormaalia?

Mutta tämä lienee turhan töksähtävä tapa muotoilla aihepiiriä lähestyvää kysymystä. Ehkä aihepiiriä pitäisi lähestyä hienovaraisemmin, kierrellen ja kaarrellen, eikä näin ”vulgääristi” käyden suoraan asiaan ja asian ydin kysymykseen.

Pitäisi ehkä ensin kysyä, mitä edes tarkoittaa normaali ja epänormaali inhimillisten viettien suhteen? Mitä edes tarkoittaa ”perversio” ja sen vastakohta (jos sellaista on ja mikä se edes olisi).

Mutta tämä töksähtävä kysymys: onko homoseksuaalinen suuntautuminen normaalia vai epänormaalia?, on siinä mielessä käyttökelpoinen muotoilu, että se demonstroi sitä aihepiiriä mihin korkeimman oikeuden päätös (oli se päätös mitä tahansa) ei varmaankaan tule antamaan vastausta. Tai sanotaan näin, että olisin kyllä aika äimänä, että jos oikeuden päätöksen perusteluissa tähän kysymykseen viitattaisiin saati jotain vastausta annettaisiin. Ja kuitenkin omalla tavallaan sehän on koko aihepiiriin liittyvä ydinkysymys.

Mutta se ei helposti voine olla jotain johon tuomioistuin antaisi vastauksen. Vai voisiko se olla? Toisaalta on niinkin että tuomioistuimen olisi kai myös pakko ottaa siihen jollain tavalla kantaa jos päätös perusteltaisiin lainkirjaimen mukaan esimerkiksi vedoten siihen onko Räsäsen lausumat ”panettelua” tai ”solvausta” (jotka ovat lakitekstissä käytetyt verbit). Ainakin arkijärjen mukaan panettelu ja solvaus on yleensä tulkittu niin, että ne ovat väitteitä, jotka ovat sekä virheellisiä että negatiivisia eli jotain, jotka asettavat kohteensa huonoon valoon tavalla, joka ei ole totuuden mukainen.

Jotta siis voitaisiin osoittaa, että kyse olisi lain kirjaimen mukaisesti panettelusta ja solvauksesta niin tulisi ottaa kantaa tällaiseen kysymykseen: onko homoseksuaalisuus syntiä tai epänormaalia vai ei?

Monessa mielessä tämä on haastava tehtävä. Jokainen tällainen sana kuten synti, epänormaali, jne. ovat latautuneita. Puhumattakaan ilmaisusta ”psyykkinen mielenhäiriö”. Ne ovat kuin käsitteellisiä ”rypälepommeja”, joiden prosessointi tuo oman aikamoisen moninaiset haasteensa.

Yksi Räsäsen puolustus taisi olla se, että me kaikki olemme (hän mukaan lukien) ”syntisiä”. Tarkoittiko hän ”perisyntiä” vai sitä, että jokainen tulee ehkä vähintään kerran vuodessa (tai kuukaudessa, tai..) horjuvana ihmisenä tehneeksi jotain joka on kuin keskisormen osoitus omatunnolle? Sillä mihin tarkkaan ottaen synti sanalla viitataan ei kai ole merkitystä tässä yhteydessä. Vai onko? Tätä entistä sisäministeriähän kuulusteltiin kuulemma tuntikausia poliisin toimesta useaan otteeseen ja tentattiin, että mitä hänen mielestään jotkin raamatun kohdat tarkoittavat. Olisi mielenkiintoista nähdä se mitä kuulusteluissa kysyttiin ja mitä vastattiin. Kafkan oikeusjuttua tuli joskus luettua. Arvelen että ne litteroinnit voisivat antaa samankaltaisia kaunokirjallisia kiksejä. Olisikin siis kulttuuriteko, jos poliisi julkaisisi ne kootuiksi teoksiksi ja oppaaksi siitä miten Raamattua kannattaa tulkita jos haluaa pysyä lainkuuliaisena kansalaisena. Sivumennen sanoen se tosiaankin on luterilaisuuden keksintö se, että jokainen voisi itse tehdä itsenäisesti sellaisia tulkintoja. Katolilaisuudessa ei tällaista vapautta samalla tavalla ole. Meneekö tässä nyt myös Lutterin perintö remonttiin? Tarvitaan sittenkin auktoriteetti, joka kertoo miten Raamattua saa tulkita? Sitä auktoriteettia ei nyt kuitenkaan haetakaan Vatikaanista. Mistä se nyt sitten haetaan? Poliisin kuulusteluhuoneista?

Mutta tässä alan eksyä ehkä hieman sivuraiteille..

Se pointti mitä tässä ajan takaa koluten näitä kysymyksiä joita varmaankaan ei ehkä edes ”saisi” kysyä tai edes yrittää muotoilla liittyy yksinkertaisesti seuraavaan huomioon:

kummatkin seuraavista väitteistä ovat yhtä paljon uskomusväitteitä:

a) Homoseksuaalisuus on epänormaalia

b) Homoseksuaalisuus on ihan normaalia

Nyt sitten paljon riippuu siitä, että onko edes inhimillisesti mahdollista hahmottaa tätä huomiota?

Mielestäni se ei ole liikaa vaadittu. Vai onko?

Tuo mitä nimitän ”huomioksi” on kai myös eräänlainen väite. Väitän, että se on paljon helpompi perustella kuin väittää, että jompikumpi näistä joita kutsun uskomusväitteiksi edustaisi ”varmaa tietoa”. Toki tämä riippuu paljon siitä, miten me rakennamme ihmiskuvaa. Mistä ja miten ihmiskuva rakentuu? Ja mitä tiedollisia vaatimuksia asetamme (jos mitään) sille miten rakennamme tai omaksumme ihmiskuvaa eli kuvaa siitä mitä on ihminen. (Voisi ehkä väittää, että se, että ylipäänsä tällainen tutkinta-, syyte- ja oikeusprosessi on lähtenyt liikkeelle on oire siitä, että olemme luopuneet tiedollisten vaatimusten asettamisesta sille miten hahmotamme ihmiskuvaamme. Toisaalta ihmiskuva ja maailmankuva ovat jotain jotka aina edellyttävät määritelmällisestikin tiedollisten vaatimusten suhteen oikopolkuja sillä todellisuuden hahmotus on väistämättä osaksi uskomuksiin perustuvaa. Tämä ei siis oikeastaan vielä siksi riittäisi. On pakko päätellä, että prosessi on oire siitä, että moni on ilmeisesti käytännössä myös luopunut sananvapauden ja uskonnonvapauden arvosta ja ajattelee, että on uskomuksia joita tulee rikosoikeusrangaistusmekanismien pelotevoimalla kieltää.)

Ennakoin, että oli korkeimman oikeuden päätös mitä tahansa niin se ei anna vastausta tähän kysymykseen kumpi uskomus a) tai b) on lähempänä totuutta yhtenä väitteenä ihmisen seksuaalisuudesta. Mutta voihan olla että olen väärässä. Toisaaltahan on niin, että oikeuden on pakko ottaa tähän jotenkin kantaa. (Mutta ei ehkä mikään pakko auki kirjoittaa sitä päätöksen perusteluiksi.) Jos nyt sattuisi olemaan niin, että kaikki (tai enemmistö (miten se päätös siellä sitten rakennetaankin..?) siellä korkeimmassa oikeudessa olisi omaksunut sen mielipiteen tai uskomuksen että a) pätee, niin voisivatko he antaa langettavaa päätöstä? Se voisi olla vaikea perustella.

Ja silti oli se päätös mitä tahansa ja oli se miten tahansa perusteltu, lisäisikö se meidän tietoa ja ymmärrystä siitä kumpi on parempi tai totuudenmukaisempi tulkinta a tai b?

Väitän, että oli päätös mikä tahansa ja perusteltu miten tahansa niin se kumman mielipiteen tai uskomuksen jokainen itse kukin omaksuu on päätöksen jälkeen yhtä paljon uskomusperustainen valinta. Se seikka ei muuttuisi miksikään.

Ja tämä on helppo ennakoida. Jos päätös olisi vapauttava niin se ei tulisi muuttamaan monenkaan sellaisen mieltä, jotka nyt ovat sitä mieltä, että Räsänen ansaitsee rangaistuksen. He olisivat senkin jälkeen sitä mieltä, että Räsänen on väärässä, hänellä on vanhentuneet aatamin aikaiset käsitykset ihmisestä, hän on suvaitsematon ja että kyse on ihmisoikeuksia loukkaavasta ja syrjivästä ”vihapuheesta” jolle pitäisi olla enemmän rajoja.

Ja jos tulisi langettava päätös niin ne, jotka ovat sitä mieltä, että Räsänen on oikeassa, jotka lukevat Raamattua kirjaimellisesti (ainakin siinä kohdassa jonka Räsänen jakoi twitterissä), ja jotka ajattelevat, että länsimaisen judeo-kristillisen perinteen vapaassa demokratiassa jokaisella on oikeus siteerata Raamattua ja saarnata sen mukaista sanomaa, niin myöskään he eivät mielipidettään muuttaisi.

Itse olen sitä mieltä, että jos on näin että väitteet a) ja b) ovat kummatkin yhtä paljon uskomusväitteitä niin olisi todella huono juttu kriminalisoida näistä toinen uskomushahmotus. Venäjällä näin ilmeisesti tehdään tosin toisin päin. Jos Suomessakin näin tehdään, en näe siinä mitään eroa siihen mitä Venäjällä toimitaan sananvapauden suhteen. Toki voimme itseämme silloin taputella selkään, että olemme ainakin omasta mielestämme valinnet oikean rastin ruutuun ja se oikeuttaisi koko oikeaoppisuuden ja ”uskonpuhdistusprojektin” sakkorangaistuksen uhalla.

Mutta tässä on vielä yksi pieni mielenkiintoinen huomiota herättävä yksityiskohta. Tehdään vastaväite ja oletetaan, että tämä koko kysymys on täysin selvä. On täysin mahdollista aukottomasti ja rationaalisesti perustella, että toinen näistä väitteistä (a tai b) on selvästi oikea ja ilmiselvästi lähempänä totuutta kuin toinen. Ei tarvittaisi mitään vetoamista perinteisiin, omaantuntoon, intuitioon, uskomuksiin tai muuhun sellaiseen. Kuvitellaan, että olisi rationaaliset argumentit, faktat ja päättelyt ja kun ne käydään läpi niin kaikki tolkun ihmiset omaksuvat sen oikean tulkinnan pelkillä faktojen ja pätevien argumenttien voimalla.

Jos näin olisi niin silloinhan mitään tällaista syyteharkintaa, tuntikausien kuulusteluja ja käräjiä kaikissa oikeusistuimissa ei tarvittaisi. Vanhentuneiden väitteiden esittäjä voitaisiin vain ohittaa olan kohautuksella surkuttelemalla, että onpas nyt pahasti joku jämähtänyt jo vuosikymmeniä sitten viimeisen käyttöpäivänsä ohittaneisiin tulkintoihin. Ketä silloin edes kiinnostaisi? Kuka viitsisi silloin edes loukkaantua saati haaskata oikeuslaitosten, syyttäjien ja poliisien resursseja tällaiseen?

Mistä se siis kertoo, että joku nyt kuitenkin on halunnut tällaisen projektin käynnistää ja runnoa sitä niin pitkälle kuin oikeusistuimia riittää?

Eli onko sellaisia faktoja, päättelyitä, argumentteja, jotka saisivat omalla voimallaan jokaisen omaksumaan sen paremman ymmärryksen tästä aiheesta?

Jos niitä ei ole niin onko silloin rikosoikeusrangaistusmekanismien rooli pakottaa ”se oikea” tapa ajatella (joka silloin olisi kuitenkin peittelemättömästi jokatapauksessa uskomusvalinta)?

Jos niitä on (tai olisi) niin onko silloinkaan rikosoikeusrangaistusmekanismien roolina pakottaa oikeat uskomukset?

Kummassakin skenaariossa, kummassakin tapauksessa tällainen projekti olisi täysi antiteesi sille mitä vapaan länsimaisen demokratian tulisi olla.

Mutta tässä sitä nyt ollaan. Korkeimman oikeuden päätöstä odotellessa.