Kvanttitietoisuuden aikakausi

Olemme astuneet kvanttitietoisuuden aikakauteen ja siihen vie meitä facebookin tykkäämisnappulat. Mitä tarkoitan kvanttitietoisuudella? Ihmismielen toimintaa on verrattu tietokoneeseen. Mitä analogioita voisi löytyä, kun ihmismieltä verrataan kvanttitietokoneeseen?

Kvanttitietokoneen toimintaperiaate perustuu kubitteihin, joissa toisin kuin perinteisen tietokoneen bitti, joka sisältää kaksi tilaa ”1” tai ”0”, voi kubitti sen sijaan olla arvojen 0 ja 1 lisäksi näiden arvojen samanaikaisessa ”superpositiossa”.

Voisi ajatella, että analogisesti inhimillisessä vuorovaikutuksessa, niissä tilanteissa, joissa syntyy eri tulkinnan mahdollisuuksia, niin yksi vaihtoehto on asettaa tulkinnat ”superpositioon”, jossa mielessä pidetään useampia tulkintavaihtoehtoja samanaikaisen tasa-arvoisina hypoteeseinä.

Kun muutamia vuosia, öh höh kappas vain tarkemmin sanoen muutama vuosikymmen sitten opiskelin filosofiaa ja työstin akateemista lopputyötä eräs kiehtovin ilmiö, jota siinä aihepiirissä opiskelin, oli filosofisen tekstin monitulkintaisuus. Kun tarkastellaan mitä tahansa tekstiä runoudesta filosofiaan niin monitulkintaisuudessa ei tietenkään ole sinänsä mitään erityisen ihmeellistä. Se on ollut osa inhimillistä kommunikaatiota aina. Mutta kiehtovaa mm. Jacques Derridan filosofiassa oli se, että yksi hänen teesinsä vaikutti olevan, että filosofian tehtävä ei ole välttämättä aina tule olla pyrkimys redusoida monitulkintaisuus pois jossa tislataan filosofiset argumentit yksiselitteisiksi. Moni onkin juuri tästä syystä syyttänyt Derridaa ja muitakin mannermaisia pohdiskelijoita vaikeaselkoisiksi pseudotieteilijöiksi, sikäli kun ylipäänsä spekulaatioon perustuva pohdinta, jota filosofia enimmäkseen edustaa edes koskaan voisi toimia samalla tieteellisyyden moodilla kuin esimerkiksi fysiikka.

Yhdeltä näkökulmalta komppaan tuota kritiikkiä mutta toisaalta uskon myös, että tuon tyylisellä filosofialla on omat potentiaalinsa. Ja mistä siinä on silloin kyse? Niin sanotusti pähkinän kuoressa kiteytettynä kyse on ajattelusta ja filosofisen tekstin sommittelusta, jossa tulkintamahdollisuudet asettuvat ”superposition exploitaatiotilaan”. Mistä siinä on kysymys? Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että monitulkintaisuudesta tehdään osa tekstin ja filosofian ydin ideaa. Mutta kyse ei ole vain paradokseista, teesi, antiteesi, synteeseistä tai ristiriitojen kanssa leikittelystä vaan siitä ajatuksesta, että nämä monitulkintaisuudet, monet eri tulkinta mahdollisuudet, todellakin jopa ristiriitaiset tulkinnat voivat jollain tasolla kertoa jotain enemmän myös todellisuudesta kuin vain tiukasti vaalittu yksiselitteisyys. Sen tiedämme, että yritys ymmärtää kvanttimekaniikkaa tiukasti rationaalisen yksiselitteisyyden keinoin on osoittautunut hankalaksi.

Onko kyse siis muusta kuin siitä, että filosofia on runoutta tai runous filosofiaa? Ehkä ei välttämättä mutta se mahdollisuus, joka silloin minua kiinnosti Derridassa oli se, että tämä tekstin logiikan moodi voisi myös olla legitiimisti osa ”tieteellistä diskurssia” tai pedagogista praksista ainakin siinä mielessä kuin filosofia tai muut ihmistieteet ylipäänsä voivat olla tiedettä kuten vaikkapa luonnontieteet.

Mutta takaisin tämän kirjoituksen otsikkoon ja ensimmäiseen väitteeseen. Mitä tekemistä facebookin tykkäämisnappulalla on tämän kvantti-tyylisen kahden tilan ”superpositio” -moodin  kanssa?

Se on hyvin yksinkertaista. Tykkäämisnappula on väkisinkin usein monitulkintainen ja sosiaalisen yhteiselon onnistumisen kannalta on monien eri tulkintamahdollisuuksien yhtä aikainen ylläpito, jos ei täysin välttämätöntä, niin ehkä kuitenkin potentiaalisesti hyödyllinen osa digitaalisen aikakauden kognitiivisia taitoja.

Otetaan esimerkki: huomaan, että tilajulkaisuuni on tullut tykkäämisnappula kuvake. Olen tietysti ensin innoissani. Joku tykkää julkaisustani! Ja hetken koen olevani osa yhteisöä. Mutta sitten herää kysymys. Tykkääkö henkilö siitä tilajulkaisuni sisällöstä vai sen näkökulmasta. Mistä asiasta tarkemmin sanottuna tämä henkilö siinä ”tykkää”.  Tilajulkaisut voivat sisältää monia tasoja. Esimerkiksi kun jaetaan jotain journalistisen median sisältöjä. Voidaan tykätä itse sisällöstä, sisällön kohteesta, aihepiiristä, näkökulmasta, käsittelytavasta tai vain jostain hassusta yksityiskohdasta. Kaikki nämä tarkennukset ovat eräällä tavalla olennaisen tärkeitä osia aidon sosiaalisen kommunikaation kannalta mutta sosiaalisen median ympäristössä ne ovat myös toisaalta ”turhaa kelausta”. Tärkeintä on vain se, että siinä on jotain, joka antoi kimmokkeen tykkäämisnapin klikkaukseen ja kaikki hypoteesit siitä mikä tarkemmin ottaen on se kimmoke, ovat tulkintoja, jotka on lokeroitava ”kvantti-tietoisuuteen” eli siihen kognitiiviseen tilaan, jossa hypoteettisesti voi pitää niitä kaikkia yhtä todennäköisinä vaihtoehtoina. Ja tietysti sen lisäksi on pidettävä mielessä, että koko tämä ”tulkintakubitti” on sekin vain hypoteesien kokoelma ja todellisuus voi olla se, että se mistä ”tykätään” olikin jotain, jota toinen ei tullut edes ajatelleeksi.

Tämä on toki tuttu ilmiö kaikessa inhimillisessä vuorovaikutuksessa. Joka päivä miljoonat ihmiset tekevät vääriä tai vähintäänkin värittyneitä tulkintoja siitä mitä toinen ihminen on halunnut kommunikoida. Ja tämä pätee myös face2face kommunikaatiossa. Itse asiassa tämä voi toisinaan myös päteä kommunikoinnissa omalle itselleen. Yrityksessä ymmärtää itseään on myös ehkä usein tarpeen laittaa eri tulkintojen vaihtoehdot ”superpositioon” mutta se on ehkä ihan oman ”self-help” kirjan aihe.

Loppupäätelmänä voi siis sanoa, että sosiaalinen media muuttaa väkisinkin tietoisuutta. Evolutiivispsykologisena teesinä voisi esittää, että vain ne, jotka osaavat laittaa tietoisuuteensa kvantti-tilaan selviävät ja ne, jotka eivät sitä opi joutuvat kärsimään turhasta tulkintastressistä ja väärintulkintojen aiheuttamista kitkatiloista ja ”survival of the fittest” -lain alaisuudet tekevät tehtävänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *