Menisikö se ainakin osaltaan näin: kasvokkain keskustellessa välittyy paljon olennaista informaatiota joka ei välity tekstin, kuvakevalintojen tai kuvien kautta. Silloin kun tilanne olisi sellainen, että kahdella maanpinnan tallaajalla olisi erilainen tulkinta jostain asiasta ja haasteena olisi onnistua positiivisesti ajatusten vertailussa niin tämä ekstra informaatio osoittautuu miltei varsin välttämättömäksi jotta kommunikaatio voisi onnistua.
Salaliittoteoriat ovat kaikkialla. Nykyään jopa dosentit voivat vihjailla, että vaikkapa (esimerkiksi) kansainvälisen finanssieliitin tarkoitusperät voivat herättää kysymyksiä, joissa hahmottuu ”salaliittoteorian” piirteitä. Missä menee raja salaliittoteorian ja tervejärkisen hypoteesiarvauksen välillä? Rajallinen informaatio provosoi mielikuvistusta.
Scott Adams Dilbert sarjakuvien luoja toisti erään variaation väitteestä, jota ollaan viime aikoina kuulleet: elämme totuuden jälkeistä aikaa. Hänen versio meni jotenkin näin: jos olet jäämässä auton alle, niin neuvoni on: käytä star trek transportteria. Niin siitä pälkähästä pääsee. Idea oli tässä se, että faktat, tiede ja asiantuntijat ovat yhtä fiktiivisiä kuin star trek transportteri. Elämme kahdessa elokuvassa. Kahdessa narratiivissa. On mahdoton tietää, mikä on valeuutista ja mikä ei. Mikä on validia tiedettä ja mikä ei.
Joskus tuntuu, että sosiaalinen mediat kuten twitter ja facebook ovat aika volatiileja alustoja ilmaista sellaisia ajatuksia, joissa pelissä on mielipiteitä tai tulkintoja vaikkapa politiikasta. Teoriassa nämä alustat tarjoavat mahdollisuuden avoimelle keskustelulle. Käytännössä taitaa olla monia tekijöitä, jotka herkästi sabotoivat tämän mahdollisuuden. Onko yksi niistä provosointi ja provosoituminen?
On siinä vieläkin hieman ihmettelemistä. Vuosisadan poliittinen ihme? Hollywood oli häntä vastaan. Populaarikulttuurin tähdet olivat häntä vastaan. Yliopistojen eliitti. Media, journalistit, republikaanipuolueen eliitti, puhumattakaan demokraattipuolueesta joka tietysti oli häntä vastaan. Mutta silti hänestä tuli presidentti!?
Kun Kiinan tilastoihin ei voi luottaa niin ehkä Italian tilastoihin kuitenkin voinee luottaa ainakin yhtä paljon kuin italialaisiin juna-aikatauluihin. Mitä näistä tilastoista pitäisi päätellä? Ja miten tilastoihin tulisi suhtautua?
Meille on esitelty, että pahimmassa skenaariossa 3240 suomalaista voisi kuolla ennen aikaisesti koronavirukseen. Jotta tämä voitaisiin välttää Suomessa on otettu käyttöön poikkeusolot. Poikkeusolot ovat eräänlaista ennaltaehkäisevää terveyden hoitoa, johon jokainen kansalainen nyt osallistuu.
Abortti, ilmastomuutos, samaa sukupuolta olevien avioliitto,
evoluutioteoria jne. jne.
Siinä lista joistain viimeisten vuosien tai vuosikymmenten kuumista kysymyksistä, joista länsimaissa alkaa olla sementoitunut se ”ainoa oikea mielipide”. Mutta mikä on tämän ”sementoitumisen” ominaispiirre? Se ei ole rationaalinen avoin keskustelu vaan siinä retoriset keinot ovat voittopuolisesti Aristoteleen kolmijakoa logos, ethos ja pathos soveltaen tyyppiä ethos ja pathos (eli henkilön uskottavuuteen ja tunteisiin vetoaminen) (ja tietysti yhä useammin alkaa olla myös työkalupakissa retoriikan ulkoiset pakkokeinot kuten rikosoikeuden uhka). Ja mikä silmiinpistävämpää on se ilmiö, että vaikuttaa siltä, että moni ei edes tunnista sitä, että logos (eli järjen käyttö) puutuu tai että sillä olisi edes merkitystä.
Mistä tämä kertoo? Minun teoriani on se, että tämä on eräänlainen sekularisaation kulttuurinen tiedostamattomien tarpeiden uudelleen suuntautuminen.
Esitutkinta P. Räsäsen kirjoituksista on ehkä tämän vuoden tärkein uutinen. Siinä kiteytyy esimerkillisesti se missä pisteessä nykyinen länsimainen kulttuuri ja yhteiskunta on.
Tämän näytelmän teemoina on kaikki mitä suureen draaman teemoihin kuuluukin: seksi kaikissa suuntautumismuodoissaan, Jumala ja yksinäinen (anti?-)sankari.
Veikkaan, että
saamme tulevien kuukausien ja ehkä vuosien aikana nähdä
tragikoomisen absurdin näytelmän. Toki se on absurdi jo nyt mutta
ehkäpä siitä tulee vieläkin absurdimpi.
Mistä on kysymys tässä kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistuvassa esitutkinnassa? Yhteentörmäyksessä on kaksi juridista näkökulmaa ja jos minulta kysytään niin valtakunnan syyttäjä on mahdottoman yhtälön edessä tehdessään harkintoja sen suhteen, että missä kohtaa menee rikoskynnys kun on kyse epäilyistä rikosnimikkeellä ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” ja toiselta puolella on ilmaisuvapauden ja uskonnon vapauden perusvapaus.