Abortti, ilmastomuutos, samaa sukupuolta olevien avioliitto, evoluutioteoria jne. jne.

Siinä lista joistain viimeisten vuosien tai vuosikymmenten kuumista kysymyksistä, joista länsimaissa alkaa olla sementoitunut se ”ainoa oikea mielipide”. Mutta mikä on tämän ”sementoitumisen” ominaispiirre? Se ei ole rationaalinen avoin keskustelu vaan siinä retoriset keinot ovat voittopuolisesti Aristoteleen kolmijakoa logos, ethos ja pathos soveltaen tyyppiä ethos ja pathos (eli henkilön uskottavuuteen ja tunteisiin vetoaminen) (ja tietysti yhä useammin alkaa olla myös työkalupakissa retoriikan ulkoiset pakkokeinot kuten rikosoikeuden uhka). Ja mikä silmiinpistävämpää on se ilmiö, että vaikuttaa siltä, että moni ei edes tunnista sitä, että logos (eli järjen käyttö) puutuu tai että sillä olisi edes merkitystä.

Mistä tämä kertoo? Minun teoriani on se, että tämä on eräänlainen sekularisaation kulttuurinen tiedostamattomien tarpeiden uudelleen suuntautuminen.

Lue loppuun →