Canseloidaan työsuhde, irtisanotaan ystävyys, peruutetaan titteli jne jne
On canselointeja ja canselointeja. Mielenkiintoisia ovat toki ne, jotka jakavat mielipiteitä. Yksi porukka äimistelee, että onko tämänkin höpöily, hapuilu, ja harjoittelu nyt yhtäkkiä poliittisesti epäkorrektia, toiset juhlivat canseloinnin tuottamaa moraalista hyvää ja nöyryytetyn ”päänahkaa”, moraalisen ”riemuvoiton” symbolina ja kolmas porukka ehkä vain on huuli pyöreänä että pysyykö tässä enää kärryillä että mikä on enää sallittu uintiliike ja mikä ei ..
Mikä on canseloinnin logiikka? Päällisin puolin se on tietysti se, että joku tekee jotain, joka on moraalisen närkästyksen aihe tai näyttää siltä. Teoilla on seurauksia ja canselointi on yksi seuraus. ”Oikeus on voittanut taas”. Oikeudenmukainen seuraamus tai liioittelua – riippuu keneltä kysyy, tai sitten pitää kysyä nytkö tämäkin hölmöily tai lepsuilu korrektiuden perfektionismista on jotain tuomittavaa ismiä? Joka hetki joku on kännykameran kanssa potentiaalisesti dokumentoimassa kaikki tekemiset ja jos se voidaan tavalla tai toisella joko tulkita tai kehystää tuomittavan ismin ilmaisuksi niin näin myös tehdään. Ja joukkoon varmasti liittyy huutosakkia, jotka saa kiksejä siitä kun ”kelvoton” ihminen saatiin kiinni kelvottomuudestaan ”housut kintuissa”. Se että onko koko tarina pelkkää rikkinäistä puhelinta on sivuseikka.
Mutta mikä oikeastaan on canseloinnin logiikka, tai siihen polttoainetta antava energiajuoma? Tietysti se on se moraalinen närkästys. Mitä siitä moraalisesta närkästyksestä voi sanoa? Mitä havaintoja siitä voi tehdä?
Yksi havainto tuntuu toistuvan: Jos moraalisen närkästystä vähättelee, jos vaikka tyrmistyneenä, äimistyneenä ihmettelee, että huh onpa huima ylireaktio .. niin sehän olisi nimenomaan oikeutetun erehtymättömän moraalisen närkästyksen vähättelyä ja selvä merkki moraalisesta kertakaikkisesta tärveltyneisyydestä! ja siten yhtä iso rikkomus ellei jopa yltiöpäisempi sellainen kuin itse se moraalisen närkästyksen alkuperäinen syy ja ansaitsee kaksinkertaisen moraalisen närkästyksen ja pykälää kovemmat canselointi asemoinnit.
Toinen havainto on se, että anteeksi pyytelemällä ei pitkälle pötkitä. Tämä canselointia ruokkiva moraalinen närkästys on sitä laatua, että sen silmissä anteeksipyyntö on vain tunnustus, ja todiste siitä, että rangaistus on annettava, mikään lieventävä asianhaara se ei ainakaan ole. Jos ei heti ryömitä nöyrinä tunnustamaan erehdystään niin tämä moraalinen närkästystä on syvästi loukattu! Mutta nöyränä ryömiminen ei sitä toki myöskään lepyttäisi. Päinvastoin se olisi joko epäuskottavaa ja siten perin halveksuttavaa. Jos kerran on moraalisen närkästyksen aiheen kerran laittanut käyntiin niin mikä ihmeen tuuliviiri heti pyörtäisi tekonsa? Ja jos kuitenkin näin tekisi niin sitten sekin olisi vain tunnustus ja siten todiste rikkomuksen tekijän kelvottomuudesta. Kun tämä moraalinen närkästys kerran herätetään niin onko mitään mikä sitä lepyttäisi?
Sillä ei ole väliä onko moraalisen närkästyksen vähättely edes tarkoituksellista vai kommentti ehkä jostain eri asiasta tai kyvyttömyyttä heti täysimääräisesti ymmärtää miten syvän loukkauksen on juuri tehnyt jos on vaikka lähtenyt urheilemaan ”poliittisen korrektiuden” rajamaastossa.
Jos ei heti tajua omaa moraalista rikkomustaan jos vaikka kuvittelee, että ei ollut millään tavalla tarkoitus loukata ketään, että ehkä sitä vain hieman tuli hupsuteltua, tai ehkä yritti tomppelimaisesti luonnostella mielipiteenmuodostusharjoitelmaa aiheesta, joka herättää intohimoja, tai ehkä onnistui valitsemaan sanat jotka provosoi enemmän tai eri tavalla kuin olisi ehkä toivonut, olettanut tai odottanut.
Intentiolla tietenkään ei ole mitään merkitystä.
Sitten on vielä yksi havainto, joka kanseloinnin logiikassa tuntuu olevan usein toistuva teema. Moraalisen närkästyksen aiheuttajalla ei ole puheenvuoroa. Puolustuksen puheenvuorolle ei ole tilausta. Sellainen puheenvuoro olisi kuin kärpänen keitossa. Epämiellyttävä kauneusvirhe kulisseissa.
Tämä moraalinen närkästys kun on tuomionsa antanut niin olisi pöyhkeää ja röyhkeää kuvitella, että sen jälkeen olisi enää tilaa tai tilausta puolustuspuheille. Ettäkö tuomio olisi perustunut mihinkään muuhun kuin erehtymättömään ylempään moraaliin ja ylivertaisiksi todettuihin mielipiteisiin!?
Jos se moraalinen närkästys perustuu oikeassa olemisen hybrikseen ja oikeassa olemisen hybris perustuu toisten ihmisten tuomitsemiseen ja solvaamiseen niin miten sellainen voisi erehtyä tuomioissaan?
Tragedian ydin lienee se, että tällainen kuvio on aikamoinen korttitalo.
Puolustuspuheluonnoksiin voi toki jokainen hartaasti kerätä kuin postimerkkejä postimerkkikokoelmaansa sellaisia verbejä ja substantiiveja kuten liioittelu, ylireaktio, puolitotuudet, väärinkäsitys, jne. Mutta sellaiset ”puolustelut” olisivat vain lisätodisteita kertakaikkisesta paatuneisuudesta ja kyvyttömyydestä itsereflektioon ja vastuun ottoon kerettiläisyydestä tai tuomittavan ismin puolustelusta.
Saati sitten että vielä väittäisi, että jotkut kysymykset ovat sellaisia, että tolkun ihmiset niistä voisivat olla eri mieltä ja käydä asiallista debattia. Sellaisen debatin haaveilu osoittaisi kertakaikkista pöyhkeyttä, kuvitelmaa siitä, että moraalisesti kelvottomaksi todetun henkilön kanssa pitäisi vielä debattia käydä tai että ylipäänsä kyse olisi asiasta, jossa olisi debattiliikkumavaraa, sekin vielä!!?? Kun tämä moraalinen närkästys on kerran herätetty niin onko muista asiallisia vaihtoehtoja kuin tuomio: canselointi ja tukevat nuhteet. Puolustuspuheet tai vetoaminen vapaan debatin haaveellisiin periaatteisiin olisivat vain lisätodisteita tuomion välttämättömyydestä.
Näin se yhteiskunta kehittyy kohti korkeampaa moraalia!
Sanomattakin selvää, että tällainen canseloinnin logiikka ja mentaliteetti on jotain joka joutaa roskakoriin. Ja ehkä se on jo siellä. Ehkä koko tämä kirjoitus kuvaa täysin fiktiivistä skenaariota. Kuvitelmaa koko kirjoitus. Ettäkö olisi tällainen logiikka? Eii .. kai sentään..