Tieteen politisoituminen ja sensuuri

Kulkutauti on allekirjoittaneelle nostanut pinnalle kysymyksiä, jotka liittyvät seuraaviin teemoihin:

* rajoitustoimien teho ja haitat
* rokotteiden teho ja turvallisuus
* varhainen hoito
* datan luotettavuus
* sensuuri
* autoritäärisyys
* kontrolliyhteiskunnan rakentaminen
* pelkoporno
* tieteen politisoituminen

Nämä kaikki muodostavat ilmiöjoukon, jotka kietoutuu toisiinsa ja tuottavat nykytilanteen. Tässä kirjoituksessa pari huomioita tieteen politisoitumisesta ja sensuurista.

Tuntuu, että eräänlainen murroskohta tapahtui kun Robert W Malone mRNA rokoteteknologian keksijä menetti twitter tilinsä. Tavallisen eurooppalaisen, skandinaavisen korkeakoulutetun sohjon tallaajan näkökulmasta epidemian mukanaan tuoma sensuurikampanja näyttää ongelmalliselta ellei hälyttävältä.

Pystyn ymmärtämään sen hyvän motiivin, joka siinä on (tai voi olla) taustalla. On tehty arvio, että rokotteet ovat ainoa oikea ratkaisu ja kaikki tätä arviota kyseenalaistavat äänet pitää kansanterveyden nimissä hiljentää. Mutta ongelma on tietysti siinä, että siinä ”laitetaan kärryt hevosten eteen”. On monia ilmiselviä merkkejä että rokotteet eivät ole ainoa ratkaisu.

New York Times kertoo miten jotkut asiantuntijat epäilevät, että toistuvat boosterit voisivat aiheuttaa ”immuunijärjestelmän väsymystä”

Oma tarinansa on se, että Marion Gruber ja Philip Krause, FDA:n rokoteturvallisuudesta vastaavat johtohahmot ilmoittivat eroavansa syyskuussa koska kokivat, että heitä poliittisesti painostetaan tekemään sellaisia päätöksiä, jota tukevaa dataa ei ole vielä ollut riittävästi. ”Neither believed there was enough data to justify offering booster shots yet, the people said, and both viewed the announcement, amplified by President Biden, as pressure on the F.D.A. to quickly authorize them.” https://www.nytimes.com/2021/08/31/us/politics/fda-vaccine-regulators-booster-shots.html

Tutkijalääkäri professori Vinay Prasad tekee huomion, että jos tällaista poliittista painostusta olisi tehty edellisen hallinnon aikana se olisi laajasti tuomittu. ”If the following events occurred during the last presidential administration, there would be widespread condemnation from leading academic medical voices. Instead, the silence is deafening.” https://vinayprasadmdmph.substack.com/p/boosters-for-men-16-40-a-regulatory

Ollaan tilanteessa, jossa poliitikot määrittelevät kansanterveysviranomaisten toimintaa. Yllä olevat esimerkit nakertavat legitimiteettiä. Kansanterveysviranomaisten toiminnan pitäisi ensisijaisesti perustua dataan ja sen tieteelliseen tulkintaan. Miten paljon se voi sitä olla poliittisten paineiden alla on kysymys, jonka selvittelyssä journalisteilla olisi työnsarkaa. Suomessakin nyt poliitikkopäättäjät ovat ottaneet käytännössä ”ylilääkärin roolin” määrätessään pakkorokotukset lääkäreille.

Yksi sensuurin muoto, joka herättää myös ihmetystä on esimerkiksi se että Youtube sensuroi senaatin kuulemisia. Luulisi, että amerikan kansalaisilla olisi oikeus nähdä ja kuulla mistä senaatissa debatoidaan.

ErinKate Stair kiteyttää ongelman hyvin ( vapaasti suomennettuna): tieteellinen toisinajattelu tilanteessa, jossa on kyse aidosta debatin paikasta, leimataan misinformaatioksi.My main issue with this campaign is that, whatever the motive, scientific dissent is being incorrectly categorized as misinformation.

Joe Rogan podkastissa vieraillut twitter tilinsä menettänyt Robert Malone kysyy, että jos hänen ääntä ei sallita tästä aihepiiristä niin kenen sitten?

ps. (Marraskuussa ihmettelin sitä, että miten on mahdollista, että Malonella on vielä twitter tili (nykyisen sensuuri-ilmapiirin huomioon ottaen) ja tulipa mieleeni ottaa siitä snapshot)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *