Kävin katsomassa hieman ravintoloiden ovia tänään launtai-illan iloksi. Aika monessa oli lappu, että koronapassia katsotaan koko aukioloajan. On aika hätkähdyttävää herätä huomaamaan että tämä on nyt todellisuutta.

Ne ihmiset joilla ei ole tätä passia voivat nyt ehkä etäisesti kokea sen miltä tuntui olla Saksassa juutalainen 30-luvulla, tai mustaihoinen etelävaltioissa 50-luvulla, tai mustaihoinen Eteläafrikassa vielä 1980-luvulla. Toki rinnastus on kärjistävä mutta toisaalta on myös mahdollista sanoa, että tässä on jotain yhteneväisyyksiä jos ei muuten niin jonkinlaisena kokemuksena suhteessa yksilö ja yhteiskunta.

Monilla niillä, joilla on koronapassi voi käydä ehkä niin ettei tulisi edes ajatelleeksi tällaisia rinnastuksia tai pitäisin niitä luonnollisesti aika kaukaa haettuina. Sen sijaan voisin onnitella itseään siitä, että on”onnekas” (negatiivinen tulos tai toipuminen pöpötaudista) tai tehnyt ”oikean” valinnan (ottanut rokotuksen). Nämä kaikki vaihtoehdot toki olisivat suotuisia ja koronapassi eräänlainen sinetti sille, että on ”turvassa”, ”onnekas” tai ”oikealla kaistalla”. Rinnastukset apartheidiin tuntuisivat silloin siitä näkökulmasta vain rannalle jääneiden ruikutukselta.

Mutta silti. Jos paloitellaan tämä asia paloihin ja mietitään asiaa tarkemmin. Otetaan hypoteettisia skenaarioita siitä miten tällaisen pöpöpassin voisi toteuttaa jotenkin toisin.

Otetaan ensin ”negatiivinen tulos” skenaario. Jos testaamisen voisi suhteellisen luotettavasti tehdä halvalla ja helposti niin silloin kaikkein selkein vaihtoehto olisi toteuttaa pöpöpassi siten, että ainoa kriteeri on negatiivinen testitulos. Ja kaikki muut saavat sulkeutua kotiinsa. Se olisi kaikkein selkeintä. Ja varmaankin kaikkein turvallisin toteutustapa jos ajattelee sitä mitä tällä halutaan saavuttaa. Tätä vaihtoehtoa tukisi myös se fakta, että rokotteet eivät estä tartuntoja ja sairastumista.

Mutta nyt testaaminen ei taida olla niin helppoa ja vaivatonta, että sitä voisi kaikki passia haluavat (eli kaikki jotka haluavat elää normaalia elämää, jossa voi vapaasti käyttää palveluita) harrastaa useamman kerran viikossa. Ehkä tämä muuttuu? Ehkä jo vuoden päästä meillä olisi sellainen testi, jonka voisi tehdä vaikka pari kertaa päivässä. Silloin koronapassi olisi tietysti selkeintä toteuttaa vaikka niin, että ainoa kriteeri olisi negatiivinen testitulos.

Toisaalta sitten on esitetty väitteitä, että pöpöstä toipuminen tuo mukanaan immuniteettia. Näin ollen yksi tapa toteuttaa passi olisi myös se, että se myönnettäisiin vain niille, jotka ovat saaneet tartunnan ja toipuneet siitä joko sairastamalla tai sitten ihan oireettomina. (edellyttäen tietysti, että oireettomuus tarkoittaa sitä, että ei myöskään voi tartuttaa sitä).

On esitetty väitteitä, että tällainen luonnollinen immuniteetti olisi pitkäikäisempi ja laajemmin virusvarianttejakin puolustautumaan kykenevä kuin rokotteen provosoima immuunivaste.

Entä sitten kolmas vaihtoehto: passi vain niille, joilla olisi rokote tai vähintään kaksi (tai kohta ehkä kolme) piikkiä. Tällaista ei taida ehkä olla missään käytössä eikä sille oikein taida paljon kestäviä perusteluita sillä negatiivinen testi taitaa olla kaikkein varmin signaali siitä, että henkilö ei ole se kävelevä tartuntariski, joka nyt saa luvan piiloutua peräkammariinsa, toisaalta jos on toipunut koronasta niin se voi olla myös ihan yhtä varma takuu siitä (varsinkin jos testit eivät ole 100% tarkkoja tai jos tällainen tartunnan kautta muodostunut hankittu immuniteetti on parempi kuin vaikka rokotteen tuottama).

Entä sitten tämä nykymalli, jossa on nämä kaikki kolme. Voisiko väittää että siinä on valuvika? Siinä suurin segmentti on rokotetut ja he ovat myös oletettavasti suurin riski tai suurempi riski kuin negatiivinen testitulos tai tartunnasta hankitun immuniteetin omaavat. Olemme monta kertaa saaneet medioissa kuulla rokotekattavuuden prosenttilukuja. Niistä voi tehdä sen päätelmän ja arvion, että nykyisessä koronapassin kantajia ovat 70-80 prosenttisesti rokotettuja ja vain 20-30 % on henkilöitä, joilla negatiivinen testi tai todistus jo podetusta pöpösestä (ehkä tuo suhdeluku on vieläkin isompi). Ja kun fakta on se, että rokote toimii vajaasti, voidaan päätellä se, että suurin riskitekijä koronapassin kantajista ovat rokotetut. Ja samalla he ovat suurin segmentti koronapassin kantajista. Mitä tästä voi päätellä? Ehkä sen, että tässä yhtälössä ei oikein kaikki täsmää. Tai hetkinen.. ehkä ajattelen väärää yhtälöä?

Ajattelen sitä yhtälöä, joka parhaiten suojaisi yksilöiden ja yhteisön terveyttä ja tekisi sen oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.

Jos nyt rokotteet eivät toimi sillä tasolla kun niiden pitäisi niin on selvää, että koronapassi tällaisenaan on ideologinen konstruktio. Se on tietysti poliittinen konstruktio mutta tämän poliittisen valinnan taustalla on ideologia. Se on oikeastaan siis pikemminkin kuin ideologinen ”jäsenkortti”. Ja nyt jos näin on.. niin.. mutta onko näin? Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Se taitaa olla samalla tilastomatemaattinen kysymys ja samalla koko länsimaisen yhteiskuntamallin toimintatapojen kysymys. Se nivoutuu siihen mitä tiede tarkoittaa suhteessa politiikkaan ja demokratiaan. Se nivoutuu siihen mitkä ovat tieteellisen maailmankuvan mahdollisuudet ja potentiaalit demokratiassa.

Demokratia ja tieteellinen maailmankuva ovat voimakas paketti ainakin siinä mielessä mikä niiden potentiaali on. Miksi emme kykene vaalimaan ja suojelemaan sitä potentiaalia? Yksi syy tietysti on se, että se vaatii työtä. Se vaatii ajattelua, se vaatii kyseenalaistusta. Ja kun kyse on demokratiasta se vaatii kansalaiselta aktiivista asioihin perehtymistä. Ja kun on kyse tieteestä se vaatii ajattelun venymistä. Ja se on aina valinta. Ehkä on niin, että peruskoulussa ei sitä opita, ehkä on niin, että sitä ei enimmäkseen opita muissakaan koulutusasteilla, sitä mikä on tieteen ytimessä eli uskalias ennakkoluuloton kyseenalaistus ja objektiivisuus datan edessä. Mutta kun tietenkään sekään ei riitä. Tarvitaan myös mielikuvitusta. Mitä? Tiede tarvitsee mielikuvitusta?! Ei ole tiedettä ilman hypoteeseja. Ja hypoteesit ovat aina innovaatioita. Hypoteesit ovat aina enemmän tai vähemmän arvauksia ja intuitiota. Tämä pöpöepidemia on sen osoittanut, että me hapuilemme pimeässä. Moni joutuu tunnustamaan tietämättömyytensä jos ei muuten niin salaa itselleen sikäli kun sen sentään kehtaa tehdä. Nämä rokotteet (vai pitäisikö näitä kutsua geeniterapiaksi?) ovat huima mittava tieteellinen saavutus mitä ilmeisimmin ne ovat varmaankin pätevä ”pok” (proof of concept) mutta ovatko ne enemmän kuin ”pok”? ovatko ne pitkällä aikavälillä turvallisia tai edes lyhyellä aikavälillä jos katsoo nykyisiä tilastoja? Ja tässä kysymyksessä tullaan siihen kipukohtaan, jonka tämä koko kriisi on paljastanut: mitä lukuja katsomme? miten nämä luvut syntyvät? ja mitä valintoja teemme sen varmistamiseksi, että ne luvut, joita haluamme katsoa ovat syntyneet niin, että ne todella kuvaavat sitä mitä halumme niiden kuvaavan?

Mutta kaikkein tärkein kysymys taitaa olla se ”mitä lukuja katsomme, mitä lukuja haluamme katsoa?” Tiede ei anna siihen vastausta. Se on aina valinta.

Ja näin päästäänkin takaisin tähän ideologiseen jäsenkorttikysymykseen. Kun tepastelen ravintolan ovelle sillä silmällä, että jospa käväisisin siellä jotain haukkaamassa ja jos sattuisi niin, että olisin sitä ”rotua” jolla ei ole tämän ideologian jäsenkorttia niin olisihan se hieman kiusallista. Hovimestari on ystävällinen ja tarjoaa heti ruokalistaa jo ennen kuin olen ehtinyt edes ”passitarkastukseen”. Voin vain sanoa ystävällisesti, että ”ei kiitos”.

Ideologian jäsenkortti puuttuu.