Sananvapaus, totuus ja nihilismi

Noniin hesari julkaisi ihan suht tasapainoisen jutun tästä Räsäseen kohdistuvasta esitutkintatehtailusta tai ”tutkintakierteessä”.

Paljastuu, että Räsästä on kuulusteltu jo kolme kertaa tuntikausia.

Voiko selkeämmin viesti mennä perille, että jos jatkossa P.R. julkisuudessa tuo esille tulkintansa ja uskomuksensa liittyen homoseksuaalisuuteen, niin se poikii automaattisesti uuden esitutkintaprosessin edellisten jo neljän lisäksi ja tuntikausien kuulustelusessiot.

Ja viesti menee varmasti myös perille kaikille niille, joilla on Räsäsen kanssa samantyyppisiä tulkintoja esimerkiksi sellaisesta käsitteistä kuin ihmisen seksuaalisuus ja siihen liittyen kysymyksistä siitä mikä lienee ”normaalia”, ”pervoa” tai (jos on otsaa prosessoida asioita teologisin termein) ”syntiä”.

Herää kysymys, mitä näillä monikertaisilla tuntikausia kestävillä kuulusteluilla oikein haetaan takaa?

Lakitekstihän on selvä sen suhteen, että se mitä P.R. on tehnyt, voidaan ilmeisesti lakitekstin mahdollisessa tulkinta-avaruudessa tulkita niin, että voisi sanoa rikosnimikkeen tunnusmerkistön ehkä täyttyneen. Kuulusteleeko ne Räsästä siellä tuntikausia varmistaakseen, että kirjoittiko hän nämä lauseet vai ei. Konsultoivatko he siellä tuntikausia Räsästä, että miten lakia pitäisi tulkita. Räsänenhän on itse ollut tätä lakia säätämässä. Hänenhän pitäisi silloin tietää miten tätä lakia pitäisi tulkita. Olisiko se hupaisaa jos poliisi kysyisi kuulustelussa, että kun olet itse ollut tätä lakia säätämässä niin voit varmaan kertoa, että miten tätä nyt pitäisi tulkita? Mutta ehkä ne kysyy eikö tullut mieleenkään, että raamatun lauseen twiittaaminen voisi nyt olla rikos?

Avainsanahan tässä on ”voisi”. Kukaan ei tiedä onko se sitä vai ei. Selviääkö se näissä kuulusteluissa? Lainsäätäjän tehtävähän se pitäisi olla määritellä onko se sitä vai ei. Mutta nyt on viranomaiset päästetty se määrittelemään.

Mutta millä muulla voi olla edes merkitystä kuulusteluissa tämän lakipykälän tulkinnan suhteen kuin sillä, että kirjoittiko P.Räsenen sen mitä hän kirjoitti? Vaikuttaako syyttämispäätökseen jokin muu kuin se fakta, että P.R. on twiitannut raamatun lauseen tai ollut kirjoittamassa 2004 julkaistua pamflettia tai jotain muuta vastaavaa joista on nyt selkeät todistusaineistot. Millä muulla on väliä? Mihin muuhun lisäevidenssiä tarvitaan kuulusteluissa? Evidenssi julkaisuista on jo.

Voisi arvailla, että nämä pitkät kuulustelusessiot kertovat omaa kieltään siitä, että nykyinen lakiteksti on ongelmallinen. Se on tulkinnan varainen. Ehkä kuulustelijat tai syyttäjä kokee, että tarvitaan ”kättäpidempää”. Ehkä pitkissä ristikuulusteluissa paljastuu jotain, josta saadaan hieman lisää sisältöä tähän prosessiin. No en tietenkään usko, että näin siellä toimitaan mutta herää kyllä kysymys, että mihin tarvittaisiin edes viiden minuutin kuulusteluja? Arkijärjellä kaikki tarvittava syyttämisen tai syyttämättä jättämisen arvioimiseksi on olemassa ilman kuulusteluja. On lakiteksti, joka on selvää suomen kieltä. Se on yksiselitteinen sen suhteen, että on suhteellisen helppo tulkita, mitä siinä suurin piirtein sanotaan. On julkaisut, jotka ovat kiistämätöntä todistusaineistoa: ne ovat olemassa ja Räsänen on julkisesti tunnustanut itse twiittinsä twiitanneen. Eikös näin ole?

Toistan vielä tämän lauseen: ”On lakiteksti, joka on selvää suomen kieltä. Se on yksiselitteinen sen suhteen, että on helppo tulkita, mitä siinä sanotaan.” Mutta sitten tuleekin se iso tenkkapoo: Onkin sitten ihan eri asia että miten lakitekstiä pitäisi soveltaa käytäntöön? Miten solvaus tai panettelu pitäisi määritellä? Ja miten se pitäisi määritellä juridisessa rikosoikeuskontekstissa kun arvioidaan rikoskynnyksen kohtaa? Missä menee se raja jossa jokin puhe tai teksti on solvausta tai panettelua? Ja missä vaiheessa solvaus ja panettelu on ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”?

Näitä kysymyksiäkö nyt Räsäseltä kuulusteluissa kysytään? Ja jos ei niin mitä muita kysymyksiä edes tarvitaan?

Hyvää ovat varmasti tarkoittaneet tämänkin lakipykälän laatijat mutta tässä on monta ongelmaa: miten rajataan esimerkiksi ulkopuolelle se mahdollisuus, ettei tätä venyvää tulkinnan varaisuutta käytetä väärin?

Ja kuka lopulta määrittelee sen mikä olisi sen väärinkäyttöä? Kuka valvoo niitä, joille annetaan monitulkintaiset lakipykälät, joiden pohjalta voidaan kansalainen asettaa rikosoikeudelliseen esitutkintaan tai jopa syytettyjen penkille jos hän erehtyy ilmaisemaan ”väärän mielipiteen”?

Niin kauan, kun ei ole olemassa konkreettista todistusaineistoa, että joku olisi ”kiihoittunut” kansan ryhmää kohtaan tavalla, joka olisi verrattavissa rikokseen yllyttämiseen niin mistä tässä on kysymys muusta kuin tekstien tulkinnoista, uskomuksista ja mielipiteistä? Kysymys palautuu väkisin mielipiteisiin ja uskomuksiin oli kyse sitten viranomaisesta, jonka pitää nyt tulkita lakia tai kansalaisesta, joka joutuu rikosepäilyn alaiseksi.

Ja onko todellakin niin, että haluamme kriminalisoida kaiken mikä voidaan tulkita ”solvaukseksi” tai panetteluksi?

Kaikki ovat yhtä mieltä (näin arvailen) sen suhteen, että jos joku solvaa tai panettelee tietoisesti ja ensisijaisesti solvaus- ja panettelutarkoituksessa, jotain toista henkilöä tai kansanryhmää päämääränään vahingoittaa tätä henkilöä tai kansanryhmää niin silloin kyse on toiminnasta, jota ei voi pitää eettisesti kannatettavana. Ja kaikki ymmärtävät, että tästähän nyt ei ole edes kysymys.

Yksittäinen henkilö voi kuitenkin vedota kunnianloukkaus pykäliin ja kansanryhmän kohdalla voidaan soveltaa pykälää kiihottamisesta kansan ryhmää vastaan.

Mutta jossain menee myös rikoskynnys. Ei kaikki sellainen, joka koetaan solvaavana, panettelevana, ”kunniaa loukkaavana” voi mennä rikosoikeusprosessien läpi. Silloinhan jos twitteriin kurkistaa niin miltei joka kolmas twiitti voisi poikia ilmiannon syyttäjälle.

Ei kai edes ole mahdollista luoda sellaista yhteiskuntaa, jossa kaikki moraalirikkomukset tai epäonnistumiset eettisten ideaalien ylläpidossa, olisivat heti poliisin ja syyttäjän viraston pöydällä syynissä. Ja jos se olisi mahdollista niin voi kysyä että kuka sellaista haluaa varsinkin jos kyse olisi vieläpä moraalikäsityksistä, joista ei ole kattavaa konsensusta.

Pitäisiköhän olla selvästi määritelty, että mikä loppujen lopuksi sitten on juridisesti ottaen ”panettelua”? Ongelma tässäkin on se, että sen tarkka määrittely on mahdotonta. Onko esimerkiksi totuudella merkitystä lausuman ”panettelu-asteen” arviossa? Ja jos on niin miten se totuus tai totuudettomuus mitataan?

Tämä laki asettaa syyttäjän, poliisin ja tuomi-istuimet mahdottoman tehtävän eteen. Se tekee heistä eräällä tavalla ”sallitun” mielipiteen, maailmankuvan ja ihmiskuvan ”ylipappeja”. Mutta tämä tehtävä ei kuulu poliiseille, syyttäjälle tai tuomioistuimille. Se ei kuulu edes eduskunnalle vapaassa demokratiassa, jossa perustuslaissa on turvattu sanan- ja uskonnonvapaus. Länsimaisessa vapaassa demokratiassa se ei kuulu kenellekkään. Jokainen tekee yksilönä omat valintansa mihin uskoo tai on uskomatta.

Mistä siis tässä kaikessa on kysymys? Ja sitä kysyy myös hesarin toimittaja:

Räsänen vastaa siihen näin: ”No ihan lopulta tässä on kyse ihmisten pelastumisesta.”

Ongelma tietysti on se, että hänellä on vastassaan järjestelmä, jonka virallinen uskonto on ”materialismi”. Siinä uskonnossa tämä ”pelastuminen” on täysin epärelevantti stoori.

Spekuloin, että P.R. on askeleen päässä tekemässä strategisen virheen kun hän lupailee valmiutta ”tarkistaa tieteellisiä näkemyksiään homoseksuaalisuudesta.” Jos hän aikoo selvitä tästä mankelista edes välttävällä torjuntavoitolla niin vetoaminen pelkästään uskontoon ei riitä mihinkään. Varsinkin jos on ”vääräuskoinen”. Faktahan on se, että valtion virallinen uskonto on sekulaari ateismi.

Meillä on uskonnon vapaus de jure. Mutta onko meillä sitä de facto? Oma arvioni on se, että se on varsin avoin kysymys.

Mistä siis tässä kaikessa siis on kysymys?

Sepä onkin mielenkiintoista. Juridisestihan asia on teoriassa varsin yksioikoinen: laki määrittelee sen, mikä on maallisessa oikeuskäytännössä lain vastaista eli rikollista ja mikä ei. Todistusaineisto määrittelee faktat sen suhteen, onko rikokseen syyllistytty tai ei. Mutta ongelmahan on nyt se, että kuka tässä skenaariossa oikeastaan voi sanoa (kenellä ylipäänsä pitäisi olla valta sanoa), että mikä olisi tämän lain oikea tulkinta ? Mikä oikeastaan olisi se rikos? Räsästä voidaan kuulustella vaikka koko seuraavat 20 vuotta täysipäiväisesti kolmessa vuorossa mutta se ei todennäköisesti toisi mitään vastausta siihen kysymykseen, että syyllistyikö hän rikokseen vai ei nykylain perusteella.

Valta päättää onko kyseessä rikos on nyt täysin syyttäjällä, poliisilla ja jos niin pitkälle mennään niin viime kädessä tuomioistuimella. Ei ole epäselvää se, että onko teko tapahtunut vai ei. Ei ole epäselvää se mitä kirjaimellisesti lakitekstissä seisoo. Mutta lakitekstiä voidaan tulkita joko niin, että rikos on tapahtunut tai sitten että teko ei yllä vakavuudellaan rikoksen statukseen. Poliisi ja syyttäjä voisi yhtä hyvin heittää kruunaa ja klaavaa. Vai olisiko sittenkin syytä kuunnella mitä somen huutosakki sanoo ja ottaa ohjenuora sieltä? No viranomaisella on aina jossain määrin ja syytäkin olla harkintavaltaa sillä todellisuus on usein monisyinen. Mutta nyt harkintavaltaa on niin paljon, että voi kysyä onko mitään mittareita, joilla voidaan varmistaa, että missä menee mielivallan ja harkintavallan hiuksen hieno reuna?

Oma mielipiteeni on selvä. Tämän ei pitäisi olla rikos. Olen myös sitä mieltä että on erittäin hyvät perusteet tehdä se arvio, että mitä Räsänen on tehnyt ei tulisi olla tulkittavissa rikokseksi. Jos niin tehtäisiin sen periaatteelliset vaikutukset ja muut kerrannais-vaikutukset ovat monenmoisesti ei-toivottavia.

Voi vain kuvitella mitä farssia tämä todellisuudessa on tai voi olla niissä virastoissa ja kuulusteluhuoneissa joissa tällaista prosessia nyt viedään eteenpäin. Tässähän viranomaisen täytyy käydä aikamoista nuorallakävelyä. Perustuslaissa on uskonnonvapaus ja sananvapaus. Ja toisaalta laissa on tällainen monitulkintainen pykälä. Fakta on se, että lakikirjassa on nyt ”kompastuskivi” – vapaan länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän kompastuskivi.

Hyväähän sillä on tarkoitettu mutta tässä kilpistyy se miksi sananvapaus ja uskonnon vapaus on fundamentaalinen vapaan demokraattisen yhteiskunnan perusarvo. Jos me luovumme siitä, silloin seurauksena on väistämättä jonkinlainen mielipidetyrannia, jossa toisinajattelijat joko sakotetaan, vangitaan hiljaiseksi ja jos se ei tepsi, niin sitten otetaan nirri pois.

Oikeastaan tästähän on viime kädessä kysymys tässä prosessissa: elämme nihilistisessä maailmankuvassa. Mihin nihilismiin tässä viittaan? Viittaanpa tietysti saksalaisen filosofin F. Nietzschen nihilismiin. Ja ehkäpä sen voisi määritellä näin: faktoilla ja totuudella ei ole mitään väliä viime kädessä kaikki vain haluavat valtaa (”willen zu macht”) ja toimivat sen mukaisesti.

Sananvapauden mahdollisuus on tämän nihilismin vastalääke. Se ei välttämättä sinänsä mitätöi nihilismiä mutta se antaa ehkä ainoan mahdollisuuden taistella tätä nihilismiä vastaan.

Tietysti valtaa ja vallankäyttöä on monenlaista ja onneksi emme elä vielä täysimittaisessa nihilismissä. Itse asiassa kun lukee hesarin jutun lukijakommentit niin loppujen lopuksi kaikkia niitä kommentteja (ainakin nämä mitkä ovat menneet moderaattorin läpi) yhdistää ihan selkeä anti-nihilismi. Kaikkia niitä kommentteja yhdistää jonkinlainen usko totuuteen tai siihen pyrkimiseen ja siihen, että olisi hyvä jos pyrittäisiin kohtelemaan toisia ihmisiä mahdollisimman hyvin. Veikkaan että kaikkia niitä kirjoittajia yhdistää se ajatus, että olisi hyvä jos onnistuisimme yhdessä laatimaan sellaiset pelisäännöt, jotka parhaalla tavalla edistäisivät yksilön ja yhteisön hyvinvointia.

Mutta siitä huolimatta raaka vallankäytön nihilismi voimistuu. Ja sen ehkäpä esimerkillisin esimerkki on juurikin sananvapauden rajoittaminen. Tässä P.R. esitutkintakierteen tilanneasettelussa on epärelevanttia loppujen lopuksi se, mikä on totta ja mikä epätotta liittyen nyt sitten vaikka kysymykseen siitä miten siihen tai tuohon seksuaaliseen suuntautumiseen olisi syytä suhtautua.

Teen tämän väitteen eräänlaisen ”puristin” näkökulmasta. Puristille kysymys siitä mikä on totta tai epätotta, on jotain, joka on voitava asettaa tutkinnan kohteeksi. Sitä on voitava tutkia avoimesti. Sitä on voitava arvioida avoimesti. Sitä on voitava keskustella avoimesti. Mistä tämä ”purismi” tulee?

Erään yliopiston seinässä joskus näin tekstin: ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle”. Voipi olla että se jäi jotenkin vaikuttamaan ja omaksuin sen ajatuksen, että vapauteen tutkia, ihmetellä ja kyseenalaistaa sisältyy myös välttämättä vapaus ilmaista hypoteesejä, väitteitä, ajatuksia, joista joku voi närkästyä. Ja ehkä jopa kuvittelin, että tämä vapaus myös on ideaali, joka pätee vapaan demokratian perusoikeuksissa kuten sananvapaus. En vain kuvitellut vaan pidin sitä täysin itsestään selvänä. Selviönä. Se oli sitä ysäri meininkiä.

Mutta tämä avoimuus ja vapaus on juuri se mitä nihilismi ei voi sallia. Sillä siinä on se riski, että totuus paljastuu. Että olisikin jotain muutakin joka olisi merkityksellistä ihmiselle kuin vain vallanhalu. Yksi Nietzscheläisen nihilismin suuri innovaatio olikin se, että koko totuuden käsite kyseenalaistetaan. Kun se on kyseenalaistettu, niin silloin myös voidaan kyseenalaistaa avoimen keskustelun arvo. Voidaan sanoa, että sananvapaus on silloin yhtä lailla vain vallankäyttöä, koska oli äänessä kuka tahansa, niin se on vain puhetta, jonka motiivina olisi vain se sama vallanhalu, joka kaikilla muillakin on. Mutta tietenkään tätä ei voi sanoa näin avoimesti vaan homma vain junaillaan näin: sananvapaus määritellään siten, että sallittua on vain sen sanominen, jonka ”vallanpitäjä” määrittelee ”totuudeksi”. Tätähän nyt käytännössä lanseerataan meidän uuden uljaan maailman status quo tilaksi.

Mutta me emme elä Kiinassa. Ja me toivoisimme, että Kiinassakin tulisi sanavapauden suhteen muutos parempaan. Ja samalla olemme kuitenkin eräällä tavalla menossa kohti Kiinan mallia. Toki täällä ”vallan rakenteet” ovat yhteiskunnallisesti ja sosiologisesti varsin erilaiset.

Joku puhuu että kyse on ”kulttuurisodasta”. Ehkä näin on, sillä heti kun sananvapautta halutaan rajoittaa, silloin poljetaan perustavia ihmisoikeuksia. Ja jos perustavia ihmisoikeuksia poljetaan ja tätä sitten joku vastustaa, niin voi syntyä konflikti – jos ei muuta niin ainakin keskustelu, jossa esiintyy eriäviä mielipiteitä.

Oma näkemykseni on se, että länsimaiseen perussivistykseen kuuluu eriävien mielipiteiden sietokyky. Jos joku omaa erilaisen tulkinnan todellisuudesta on kaksi vaihtoehtoa: hän on joko oikeassa tai väärässä tai jotain siltä väliltä. No eli vaihtoehtoja on siis itse asiassa vähintään kolme. Vastaavasti tällaisessa mielipiteiden konfliktissa toinen osapuoli saattaa olla oikeassa tai väärässä tai jotain siltä väliltä. Jos kävisi niin, että toinen on väärässä ja itse oikeassa niin mikä olisi tämän oikeassa olevan ensisijainen rooli? Hälyttää poliisi ja syyttäjät paikalle ja järjestää väärässä olijalle rikosoikeudellinen rangaistus? Vai olisiko ensisijainen rooli valistus? No valistus ei näytä auttavan varmaankin moni puuskahtaa. Hmm? Mutta miksi se ei auta? Onko vika valistettavassa vai valistuksen sisällössä? Nämä ovat tietysti turhauttavia jatkokysymyksiä. Eiköhän vaan nyt rekrytoida rikosoikeuden prosessit asia selvittämään. Lakipykäläkin on joka antaa siihen pötäkkää. Ja tätä eetosta minä vastustan. Vastustan sitä koska vastustan nihilismiä. Koska vastustan sitä väitettä, että ihmisluonto olisi pohjimmiltaan vain organismi, joka vain haluaa valtaa. Miksi vastustan tätä tulkintaa? Siksi, koska en usko sen olevan totta.

Joo, oma arvaukseni on se, että suurimmaksi osaksi suurimmassa osassa näissä tilanteissa osapuolet ovat kummatkin ”jossain sillä välillä”. Siinä mielessä minäkin olen toisaalta Nietzscheläinen: ”on vain tulkintaa” ja näkökulmia ja totuudet ovat jotain johon liittyvää monopolista yksinoikeutta ei taida olla kenelläkään kuolevaisella. Ja juuri siksi vain sananvapaus voi turvata mahdollisuuden inhimillisen yhteiselon tulevaisuudelle.

Post scriptum:

Syytänkö jotain nihilismistä?
Raaka vallankäyttö on mielestäni nihilismiä. Valtiokoneiston rangaistusvaltamekanismien soveltaminen eriävän mielipiteen hiljentämiseksi on juurikin tätä raakaa vallankäyttöä. Siinä toinen ihminen nähdään vain ja ainoastaan vallankäytön kohteena. Siinä viedään kansalaiselta puheoikeus – mitätöidään sananvapaus, mitätöidään mielipiteenvapaus. Ongelma on nyt ensisijaisesti lainsäännön tekstissä, joka antaa tähän mielivaltaan mahdollisuuden. Ongelma on yhtäältä toki myös arvojen nopeasta muutoksesta, jonka perässä kaikki kansalaiset ei pysy mukana. Olisiko hyveellisyyden huippu pysyä mukana viimeisimpien trendien kanssa tässä suhteessa? Kyseenalaistan tämän. Ja erityisesti kyseenalaistan sen, että ne jotka eivät pysy kärryillä leimataan rikollisiksi vieläpä itse oikeuslaitoksen viranomaisten toimesta. Lakitekstin monitulkintaisuus sekä arvojen nopea muutos ovat yhtälö, joka ymmärrettävästi luo tällaisia tilanteita. En kritisoi viranomaisia. He ovat nyt paljon vartioita. Toisaalta lakia pitää soveltaa. Kukaan ei kannata ”kiihottamista kansan ryhmää vastaan”. Mutta että sitä sovelletaan niihin, joitka eivät niele viimeisiä muotivillityksiä moraalikäsityksissä. Sanoinko muotivillityksiä? Kuullostaa aika konservatiiviselta. Tiukkapipoiselta? Ehkä, mutta vielä tiukkapipoisempaa on kriminalisoida ne, jotka eivät ole muotivillitysten kanssa samaa mieltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *