Länsimaiden perikato ja sokrates-hahmot

Abortti, ilmastomuutos, samaa sukupuolta olevien avioliitto, evoluutioteoria jne. jne.

Siinä lista joistain viimeisten vuosien tai vuosikymmenten kuumista kysymyksistä, joista länsimaissa alkaa olla sementoitunut se ”ainoa oikea mielipide”. Mutta mikä on tämän ”sementoitumisen” ominaispiirre? Se ei ole rationaalinen avoin keskustelu vaan siinä retoriset keinot ovat voittopuolisesti Aristoteleen kolmijakoa logos, ethos ja pathos soveltaen tyyppiä ethos ja pathos (eli henkilön uskottavuuteen ja tunteisiin vetoaminen) (ja tietysti yhä useammin alkaa olla myös työkalupakissa retoriikan ulkoiset pakkokeinot kuten rikosoikeuden uhka). Ja mikä silmiinpistävämpää on se ilmiö, että vaikuttaa siltä, että moni ei edes tunnista sitä, että logos (eli järjen käyttö) puutuu tai että sillä olisi edes merkitystä.

Mistä tämä kertoo? Minun teoriani on se, että tämä on eräänlainen sekularisaation kulttuurinen tiedostamattomien tarpeiden uudelleen suuntautuminen.

Ihmisen tarve uskoa ei ole muuttunut mihinkään mutta uskomuksen kohteet ovat muuttuneet. Ilmastomuutos on tästä malliesimerkki: siinä manifestoituu profetaalinen eskatologia. Profeettoja ovat tiedemiehet ja aktivistit ja ne poliitikot, jotka haluavat mukaan alarmismin kunniakulkueeseen. Sekulaari ihminen ilmeisesti kaipaa tällaista profetaalista eskatologiaa? Ehkä se on kristinuskon alitajuinen jäänne. Mutta analysoinko tätä nyt ulkopuolelta vai sisäpuolelta? Olen itsekin tietysti sekulaarin yhteiskunnan tuotos. Olen koulutukseltani sekulaarin filosofian äärimmäisen kiteytymän tutkija. Ja tutkimista siinä riittäisikin mutta nyt tämä on mennyt sitten vapaa-aika kirjotteluksi. Nyt huutelen puskista, että ”logos” oli myös yksi Aristoteleen kolmijaon osatekijä.

Mutta ehkä se suurin syy sille miksi keskustelussa logos, ethos ja pathos kolmijaon mukainen logos on marginaalissa, on siinä yksinkertaisessa huomiossa, että kaikki nämä kuumat aiheet: abortti, ilmastomuutos, samaa sukupuolta olevien avioliitto, evoluutioteoria ja monia muitakin lienee, ovat sellaisia, joista tiede ja rationaalinen argumentonti ei loppupeleissä pysty sanomaan mitään täysin varmaa.

Mikä olisi tämä fiktiivinen ”loppupeli”? Se on se fiktiivinen tilanne, joka syntysi jos maailman kyvykkäimmät rationaalisten argumenttien,  tieteiden taitajat avoimen rehellisesti keskustelisivat nämä asiat läpi käyden läpi kaikki mahdolliset näkökulmat. Väitteeni on, että se viisasten kerho lopulta olisi pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että argumentteja on puolesta ja puolesta jne. mutta mitään lopullista totuutta nykytietämyksen perusteella ei ole helppo muotoilla.

Mutta tällaista etäisestikin muistuttavan debatin mahdollisuuskin on jo aika fiktiivinen. Ja oma näkemykseni on se, että se on länsimaisen kulttuurin suurin ongelma. Se on merkittävä ongelma juuri siksi, että sitä ei edes nähdä ongelmaksi ja se juuri on ongelma.

Sekulaarissa kulttuurissakin on huutava halu ja tarve uskoa. Ja nerokkain tapa samalla kärpäsen iskulla tyydyttää myös tiedon tai sen illuusion janoa on omaksua uskomuksia ja antaa näiden uskomusten sementoitua niin, että voi kuvitella, että ne eivät edes ole enää uskomuksia.

Ongelma on kuitenkin potentiaalisesti myös siinä, että jos kyse on uskomuksista, joista tekee sen virhearvion, että kyse olisi jostain enemmästä, niin jossain vaiheessa todellisuus niin sanotusti ”bites back”.

Mikä siis neuvoksi? Ehkä ei tarvittaisi muuta kuin pieni sisukas iskujoukko sokrates-hahmoja, jotka jaksaa kysyä tyhmiä kysymyksiä ja tivata myös kunnollisia vastauksia.  Ehkä vielä riittävän moni voisi silloin oivaltaa, että hmm. ehkä en tullut tuota ajatelleeksi tai jotain muuta sellaista välähdystä tasapaksun yleisen mielipiteen ulkoradalla havaittavista muistakin näkökulmista ja siten antaisi pienen tönäyksen sementoituihin korttitaloihin.

Post scriptum:

Tässä kirjoituksessa kirjoittajalla oli otsaa vihjailla siitä mahdollisuudesta, että joku voisi kokea aiheelliseksi peräti neljän ”pyhän lehmän” legitimiteetin epäilyä.

Seuraavassa vielä pienet summaukset siitä miten sen voisi tehdä (”with baby steps”) vaikka varmaankin on kyse vain häviävän pienestä mahdollisuudessa, että länsimainen ihminen olisi erehtynyt suuressa viisaudessaan, vai miten lieneekään:

  • On täysin mahdollista, että on olemassa sellainen moraalinen todellisuus, jonka mukaan tappaminen on väärin. Toisin sanoen, on mahdollista, että on mielekästä sanoa, että tappaminen on väärin muussakin mielessä kuin vain yhteiskunnallisena yhteiselon pelisääntösopimuksena. Että se moraalisääntö on jollain tavalla ihmisenä olemisen ytimessä eikä vain sosiaalinen konstruktio.
  • On täysin mahdollista, että ilmatieteen laitoksen 10 päivän ennuste ei osu ihan oikeaan. On yhtä mahdollista, että ilmastomuutoslaitoksen 50 vuoden ennuste ei osu oikeaan (mutta varmasti häviävän pieni mahdollisuus).
  • Evoluutioteorialla on tieteellisesti perusteltavissa olevia heikkouksia. Se, että nämä siivotaan maton alle , kertoo siitä, että jollain tavalla evoluutioteoriasta on tullut uskonnon korvike.  R. Dawkins tavallaan paljastaa tämän evoluutioteorian ”peniskateuden” kehuessaan, että evoluutioteoria mahdollistaa hänelle ”ateistina intellektuaalisen täyttymyksen”.
  • Neljännestä mainitusta aiheesta ei tietenkään kysy edes sokraattisia kysymyksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *