”Cancel culture” ilmiön ruumiinavaus

Kuka on turvassa ”cancel culture” ilmiöltä? Ei edes Yhdysvaltain presidentti. Voisi ehkä ajatella, että ainoat jotka ovat ”turvassa” ovat suurten nettikorporaatioiden omistajat tai pomot, mutta tuskin hekään ovat turvassa. Tarvitaan vain kriittinen massa emootioenergiaa somessa ja kuka tahansa saattaa olla seuraavaksi julistettu hylkiöksi yhteiskunnan marginaaliin.

Jokainen kommunikaatioon osallistuva on omalla tavallaan nyt myös toisten virhearvioiden kyttääjä. Väijymme toisiamme bittiavaruudessa ja jos näemme epäsopivan lausunnon osallistumme masinoimaan potkuja positioista tai porttikieltoja bittiavaruudesta.

Mikä yleensä on marginaaliin hylkiöksi huutoäänestyksellä julistettujen rikos? Se on joko väärä mielipide tai harkitsemattomasti muotoiltu ajatus. Se voi olla myös loukkaava käytös, jossa toista ei osata ottaa huomioon. Tarvitaan siis vain mielipide, tulkinta, loukkaantuminen ja tarpeeksi tunnetilalla vahvistettua bittivirtaa netissä ja kuka tahansa saattaa saada potkut työstään tai porttikiellon netin monopoliportaaleihin. Tältä se ainakin näyttää tällä hetkellä Ameriikan ihmemaassa.

Turvallisinta olisi olla sanomatta mitään koskaan mistään ja missään. Mutta enemmistöllä ihmisistä on kummallinen ambitio osallistua mielipiteidensä esittelyyn. Ja moni harrastaa tätä myös bittinetissä.

Turvallisinta olisi pitää omat mielipiteet itsellään. Tai korjaan – turvallisinta olisi irtisanoutua kaikista mielipiteistä ja pitäytyä vain faktoihin. Tai korjaan .. turvallisinta olisi oikeastaan myös irtisanoutua faktoista sillä tämän päivän fakta on huomenna propagandaa ja tämän päivän propaganda on huomisen fakta.

Mutta onko siltikin niin, että tämä kaikki on vain pintavaahtoa?

Kun pöly laskeutuu niin havaitaan, että paljon melua tyhjästä. Paitsi, että kun joka päivä nousee häly ja kohu jostain uudesta tyhjästä niin koska ehdimme katsoa miltä näyttäisi kun häly on ohi?

Mikä on se olennaisin ongelma ”cancel culture” ilmiössä? Uusin otsikoissa roikkunut G. Carano tapaus tuo sen taas esille.

Onko olennaisin ongelma kaksinaismoraali? Moni on tuonut esille miten juurikin tässä esimerkissä kolleega oli tehnyt someviestissä samankaltaisesti vertauksen natsisaksan historiaan. Mutta kukaan ei ollut vaatimassa potkuja.
Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole se olennaisin ongelma. Kaksinaismoraalia on kaikkialla, missä on yritystä ylläpitää inhimillistä moraalia. Kaksinaismoraali on helppo nähdä. Sen näkee kaikki. Kaikki me syyllistymme siihen joskus. Se, että moni ehkäpä ohittaa sen olankohautuksella on toki omalla tavallaan ihmetystä herättävää mutta toisaalta sitähän kaksinaismoraali on. Joka tapauksessa koska se on ilmiselvä ilmiön osa niin juuri siksi se ei edes ole se suurin ongelma.

Entä sananvapauden kulttuurin mitätöiminen? Moni toistaa tulkintaa – juridisesti oikeaa tulkintaa – että perustuslain 1. lisäys amerikassa ei koske yksityisiä yrityksiä. Se on juridisesti totta mutta se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö sananvapauden rajoittaminen korporatiivisessa ympäristössä olisi sananvapauden perustuslaillisen suojan hengen vastaista. Se on sananvapauden kulttuurin ja sananvapauden periaatteen vastaista.
Mutta sekään ei ole mielestäni olennaisin ongelma. Sekin on ilmiselvä ongelma. Sekin on ilmiselvä eräänlainen kaksinaismoraalin ilmentymä.
Entä sitten syrjintä poliittisten mielipiteiden perusteella?
Mielestäni sekään ei ole se suurin ongelma. Me kaikki harjoitamme syrjintää jatkuvasti miltei joka päivä. Aina kun teemme valintoja harjoitamme jonkinlaista syrjintää. Me syrjäytämme ne vaihtoehdot joita emme valitse. Ohitamme toisia ihmisiä ja valitsemme toisia. Valitsen mitä ostan kaupasta. Valitsen mitä katson netistä. Jne.

Entä sitten valehtelu, asioiden vääristely? Sekin ilmenee tässä tapauksessa varsin ilmiselvästi. Se onkin ehkä tässäkin jollain tavalla kaikkein räikein jonkinlainen eettisen periaatteen polkeminen. ”Älä valehtele”. ”Älä anna väärää todistusta”. Kaikki, käytännössä kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat sitä mieltä, että valehteleminen on väärin. Ja silti se tehdään suoraan silmien edessä. Todistusaineistokin on helposti nähtävissä. Tämä on tässäkin esimerkissä ehkä yksi häiritsevin piirre. Mutta onko sekään suurin ongelma? Sekin on ilmiselvää kaikille, jotka näkevät sen vaivan, että lukevat alkuperäisen tekstin johon ”cancel-operaatio” hässäkkä nominaalisesti liittyy ja vertailevat sen sisältöä joihinkin uutisraportteihin.

Sananvapauden polkeminen, valehtelu, syrjintä poliittisten mielipiteiden takia, kaksinaismoraali, kaikki nämä ovat häiritseviä ilmiöitä mutta mielestäni se suurin ongelma on jotain muuta, se liittyy toki näihin edellä mainittuihin mutta nimeäisin sen yksinkertaisesti keskustelukulttuurin romahdukseksi. Väittäisin, että se on ”cancel culture” ilmiön ydinilmiö. Amerikan kielessä on sana ”trigger”. Jokin laukaisee ihmisessä jonkinlaisen mielentilan/tunnetilan?, jossa ilmeisesti vammautuu kyky/valmius/halu keskusteluun.
Suomeksi sen voisi sanoa niin, että herne menee niin napakasti nenään ja jotain poksahtaa päässä. Poksahtaako siellä jokin synapsi, jonka vastuulla olisi ylläpitää kykyä kuunnella, tulkita, arvioida tulkintoja ja keskustella? Sosiaalinen media on antanut meille teknologian, joka mahdollistaisi tämän. Ja sitäkin tietysti tehdään. Toki sitäkin moni tekee ja yrittää tehdä. Jostain syystä kuitenkin toisinaan syntyy riittävän suuri kriittinen massa, joka menee sellaiseen moodiin jossa kaikki nämä normaalit inhimillisen kommunikaation moodit muuttuvat sivuseikaksi. Silloin ensisijaiseksi tulee vain päämäärä jolistaa joku henkilö joukkovoimalla sosiaaliseksi hylkiöksi. Vaaditaan porttikieltoja nettikorporaatioiden monopoliportaaleihin ja/tai potkut töistä.
Mikä on se mielentila, jossa tämä hahmottuu perusteltuna ensisijaisena reaktiona? Ehkä siihen vaikuttaa kaikki nuo aluksimainitut: kaksinaismoraali, valheet, jne.
Missä on se viimeisin puolustuslinja eli: lukutaito. Luetun tulkinta harkintaa soveltaen sekä pyrkimys yrittää ymmärtää luettua tekstiä sekä sen yksinkertaisen option tunnistaminen, että voisi myös olla olemassa mahdollisuus keskusteluun. Se voisi mennä vaikka näin: ”voitko tarkentaa mitä tarkoitit?” Kun ”cancel”-joukko pääsee vauhtiin, tämä kuvaus keskustelusta vaikuttaa vähän niinkuin satukirja kuvaukselta. Jossain myyttisessä maailmassa…

Mutta ehkä nyt piiskaan väärää puuta? Tässä esimerkissä mitä ilmeisimmin kiinnitän huomiota vain siihen mikä on ”cancel -operaation” verukenarratiivi ja siihen liittyvä ilmiökenttä. Todellinen motiivi lienee ilmeisesti se, että on työyhteisöjä, joissa ajattelun diversiteettiä ei suvaita. Silloin yksittäinen someviesti on vain veruke, jolla voidaan suorittaa ”puhdistus” ja varmistaa se, että ajattelu työyhteisössä on ideologisesti asianmukaisen monoliittista. Lienee myös niin, että viihdeteollisuudessa moni tekee työtä motivoituneena siitä, että voi edistää työllään jotain ideologiaa johon itse uskoo. Olennaista työyhteisön työrauhan kannalta voi silloin olla ajatuksiltaan monoliittinen työyhteisö. Jos se on työyhteisön organisaatiokulttuurin strategia, arvo, visio ja missio niin sehän on tietysti täysin ok. Niinkin voi toimia. Miksi tätä ei voi sanoa suoraan?
Oli niin tai näin, oli kyse vain verukkeesta tai jostain mikä olisi myös substantiaalisesti enemmän kuin veruke silti siinä on tämä komponentti: jonkinlainen sosiaalipsykologinen kollektiivinen keskustelukyvyn ja keskustelukulttuurin romahdus.

”Cancel culture” ilmiön toinen ominaisuus lienee myös se, että kukaan ei oikeastaan enää tiedä mikä on kohtuullinen ilmaisu. Se mikä eilen oli ihan perusläppää onkin huomenna niin skandaalinomaista, että on ansainnut lähtöpassit yhteiskunnan marginaaliin. Kukaan ei tiedä.

Someviestin poisto ei riitä. Se, että tunnustaa tehneensä virheen ei riitä. Anteeksipyynnöt ei riitä. Moni on niitäkin yrittänyt joko ihan rehellisesti tai toimeentulonsa turvaamiseksi. Oletetaan että ”muilutettu” itsekin ajattelee ja myöntää, että sanomisensa olisi voinut muotoilla paremminkin ja myöntää sen. Se ei ainakaan riitä. Tai jos yrittäisi selittää, mitä ”todella” halusi sanoa. Se ei ainakaan käy. Se ei kertakaikkiaan käy kuten Lapinlahden lintujen kertosäkeessä muistutetaan.

Olemme kuin eräänlaisessa koneessa. Tekeekö teknologinen vuorovaikutus bittiavaruuden kautta meistä koneita? Jos tulee ”syntax error” niin koko kone jumiutuu. Ja se oli sitten siinä. Ei muuta kuin kaatopaikalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *